Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityö. Näytä kaikki tekstit

torstai 22. joulukuuta 2022

Lasihelmikoru

 Miten käyttää pienet lasihelmet, joita on kertynyt hyllyille pussikaupalla? No koruihin tietysti!

 Takavuosina - vähintään 10 vuotta sitten - oli muotia koristella itämaisen tanssin esiintymisasut runsain lasihelmi- ja paljettikirjailuin. Koska teen pukuni itse, ostin aina Kairossa käydessäni pusseittain erilaisia lasihelmiä. Muoti muuttuu, niin tanssiasuissakin, ja sateenkaarenkirjavat käyttämättömät helmipussukat ovat tuijotelleet minua hyllyiltä. Jotain piti siis tehdä.

 

Lasihelmi(pala)peli

 

Netin ihmeellisestä maailmasta löysin parikin tekniikkaa, joita saatoin alkaa kokeilla muuttaakseni irtohelmien kokoelman kauniiksi käyttöesineiksi. Rakastan koruja, siispä tekemään aluevaltausta korumaahan!

 Mitä tarvitsen? Neuloja, lankaa, helmiä, suunnitelman - ja harjoitusta.

 


Lasihelmiä ja...


värejä.

 

Kokeiltuani pariakin eri lankaa, olen nyt toistaiseksi päätynyt ohuenohueen siimaan. Aika näyttää, miten se kestää käytössä, mutta se on osoittautunut varsin mukavaksi pujottelussa ja ompelussa.

 

 

                                               

                                                 Rengasmalli on käytännöllinen ja näyttävä.

 

Haluan tehdä koruja, joita voi käyttää. Pienet renkaisiin vaihdettavat pallerot ja donitsit ovat mielestäni oivallinen vaihtoehto, kun kuitenkin aina tekee mieli vaihdella värejä ja habitusta. Tarvitaan periaatteessa vain yhdet hyvälaatuiset minirenkaat, joihin erivärisiä ja -mallisia helmikoruja voi mielin määrin ripustaa. Kuin joulukuuseen (ja tässä joulukuusi on ainoastaan positiivinen mielikuva)!

 

                                                                

                                                                      Yksin tai...


                                                                         kaksin


Ja koska joskus enemmän on ehdottomasti enemmän, on hyvä havaita, että donitseja voi tehdä myös tuplana. Tai triplana tai... Värivaihtoehtojakin on niin monta, kuin tukusta saa helmivärejä.

 

 


 

Onneksi joulu voi olla vaikka joka päivä, jos siltä tuntuu - itsellä tai toisilla, sillä lahjojahan voi antaa aina!



 Kuvat: A. Toivonen

maanantai 19. syyskuuta 2022

Tanssiasua luomassa

 Tanssi on elämä - ainakin kaikille tanssijoille. Elämä tarvitsee myös mausteita, ja niitä saa esimerkiksi esiintymisistä.

Ideasta...

Tanssikaverini Maria halusi (ja siis tarvitsi!) uuden itämaisen tanssin esiintymisasun. Kiinnostava malli löytyi pukubasaarista, jossa aiemmin toiselle tanssijalle tekemäni puku oli myynnissä. Väri ja koko eivät olleet ihan optimaaliset, joten uutta kehiin!

Koska myynnissä ollut asu on tehty paljon ennen virallisia ompeluopintojani, se on myös luotu pitkälti  näppituntumalla, sillä kertaa käytännössä suoraan tanssijan päälle. Nyt puku tuli tehtäväksi kaukotilauksena, joten suoraan päälle -menetelmä ei soveltunut käytettäväksi. Siispä tehtiin kaava, kaavan proto ja varsinainen asu.


sovituksen kautta...

Ompelijan ja tilaajan välinen maantieteellinen etäisyys hidasti sovitushommia, joten asun yläosasta tehty proto pääsi "oikeaan" sovitukseen, kun taas loput asusta piti kokeilla muulla tavoin, sillä mallista tuli jonkun verran uudistettu ja muutettu. Koska usein haluan testata juttuja käytännössä etukäteen, eikä omaa kroppaa lähempää löydy sovitusmallia, tulee protosta varsin usein oma esiintymisasu. Sillä pääsee sitten bonuksena itse lavalle kimaltelemaan.

    

valmiiseen asuun!

Nyt täytyy tunnustaa, että tilauspuvusta tuli paljon protoa viimeistellympi - vaan niin saakin olla. Asiakas ansaitsee aina ykköslaatua, kun oma voi olla vähän kevennetty versio. Sitä paitsi proto tehdään siksi, että siinä voi kokeilla, etsiä ja jopa vähän töpeksiä, jotta lopputuote on todellista priimaa! 

Suurin palkinto ja mielihyvä tulee asiakkaan ilosta ja tyytyväisyydestä. Asun luovutuspäivän iltana sain viestin: "[puku] on ihana <3. Outoa laittaa puku päälle joka on sopiva...käyttöä odotellessa".

Kiitos, Maria, että sain tehdä sinulle ihanan puvun <3!

                           Puku ja sen Proto: kimallusta ja glamouria! Asujen koristeena valmiina ostetut rintaneulat,                                           joista  Puvun neulaa tuunattiin lisäämällä siihen asun väriin sopivia strasseja.


Kuva: A. Toivonen

Lainaus julkaistu luvalla.


sunnuntai 21. elokuuta 2022

Kesätyö

 Aurinkovärjäys on - no - värikästä puuhaa, mutta auringostakin on apua! Kesällä aurinkoa riittää. Tässä katsaus värjääjän työpäivään.


Valmistele hyvin

Hyvin suunniteltu on joskus enemmänkin kuin puoleksi tehty. Koska työskentelen päljon kotona, eikä käytössäni ole suurta tilaa, on värjäyshommat jo suttuisuutensakin puolesta parasta tehdä ulkosalla. Valmistelu ja loppusiivous tuottavat yhdessä kohtuullista jumppaa vastaavan tuloksen, sillä värjäysalusta (suuri muovimatto) pitää kantaa ulos ja sisään - mikä käy hyvin punttitreenistä. Tämän lisäksi tulee venytyksiä, kun pitää levittää maton päälle vielä toinen suuri muovi.

Värjättävät kankaat pitää mitata ja leikata/repiä pakasta, ja värit sekoittaa. Venyttelyä tulee lisää, kun kankaat kiinnitetään muoviin, jotta ne eivät lentäisi tuulen mukana ties minne (toki tässä saisi juoksulenkkiä, mutta jätetään se nyt kuitenkin väliin).


Taiteellinen osuus

Pidän väreistä, mikä näkyy tekstiileissäni. Monivärinen on usein mielestäni yksiväristä mukavampi, joten sudin reippaasti useaa väriä kostutetuille kankaille - coretreeniä saan kurottellessani suti kourassa metrin sinne, toisen tänne. 

Värin jälkeen asetellaan "varjot" kankaalle - lisää kurottelua. Tänä kesänä olen joutunut käyttämään painoja lehtien päällä, koska tuuli on osallistunut leikkisästi luomisprosessiin. Pikku- ja vähän isompiakin kiviä sekä laatikoissa lojuneita mitaleita on kiva käyttää puntteina.


                                        Suvun vanhat palkintomitalit sopivat painoiksi.


Odottelua

Sitten odotellaan - ja odotellaan vielä vähän lisää: että ei tuule, että aurinko paistaa, että ei sada, että kangas kuivuu. Tähän kuluu juuri niin kauan kuin siihen kuluu, eikä asiaan voi vaikuttaa. Paitsi jos alkaa sataa, kun sääennuste ei pitänytkään paikkaansa. Silloin tulee vipinää kinttuun, koska kankaat pitää saada sisälle, mieluummin salamaa nopeammin. Ja bonuksena saat lisää satunnaisuutta kankaan kuviointiin, pisaroilla kun on oma käsityksensä siitä, mikä näyttää kivalta!


Kokeiluja

Uuttakin on kiva kokeilla. Siihen on tänä kesänä soveltunut niin kovin ajankohtainen lupiini. Ajattelin varjomenetelmän ohella koittaa ihan sudilla maalausta. Kuten yleensäkin, ensimmäinen koe harvoin tuottaa haluttua tulosta. Tällä kertaa kolmas kerta sanoi toden, ja uskon nyt löytäneeni Lupiininiitylle oikean menetelmän.


Lupiinin lehdet saivat seurakseen sudilla maalattuja kukkia. Myös nämä lehdet tarvitsivat tuulisena päivänä lisäpainoa!


Välineurheilua

Tarvitaan värjäysalusta - on.
Tarvitaan värit - löytyy.
Tarvitaan sudit - jep.
Tarvitaan kangasta ja varjot - juu, on.
Tarvitaan kärsivällisyyttä - no sitäkin löytyy.
Ja sitten tarvitaan välinehuoltoa. No pakko mikä pakko: pese sudit, pese muovit, pese matto...

Seuraavaksi tartutaan silitysrautaan. Joka ainoa kangaspala on silitettävä värin kiinnittämiseksi. Koska olen toistaiseksi värjännyt lähinnä tyynyliinoja, olen käyttänyt koko lailla aikaa silityslaudan ääressä: tarvitaan tietty minuuttimäärä lämpöä joka neliösentille, jotta väri pysyy siinä mihin se on sudittu. Lauta on liinaa pienempi, joten yksi liina tarvitsee neljä silityserää. Sillitys ei ole mikään pikamatka, vaan ennemminkin maraton!

                                    Nurjalta puolelta. Uusi silitysrautani on muuten eri kiva peli!


Liukuhihnaltako?

Olen tällä kertaa jättänyt ompelutyöt toistaiseksi tekemättä, teen ne jossain vaiheessa sarjatuotantona. Milloinkahan siihen ehdin? Joka tapauksessa uskon säästäväni siinä hitusen aikaa, vaikka tässä vaiheessa liina-aihioiden rulla tuijottaakin minua syyttävästi.


Ja tekevälle sattuu...

Mikään ei tietenkään mene kuten - hmm, no tiedätte missä. Vettä tulee kankaalle liikaa, jolloin värit sekoittuvat toisiinsa ajateltua tehokkaammin. Maalaat liian märälle kankaalle, jolloin väri leviää aikomaasi enemmän. Kangas kuivuu hitaammin, kuin luulit - taas värit käyttäytyvät ennakoimattomalla tavalla. Luonto osallistuu värjäysprosessiin lennättämällä varjoja pois paikaltaan, sirottelemalla puiden siemeniä kankaalle yllättäviin paikkoihin, pirskottamalla pisaroita väreille...


                  Joskus voi käydä näinkin: vesi valuu, ja vie värit mennessään odottamattomiin paikkoihin!


Mutta hei - lopputulos on silti yleensä hieno!  Ja taatusti uniikki, sillä juuri nämä olosuhteet eivät koskaan enää toistu.  Ja kesä tulee näiden kankaiden mukana uniin <3!



perjantai 22. huhtikuuta 2022

Opettele tervaamaan!

 Haluatko firman menestyvän? 

No olipa kysymys - tietty :o !

Paras alkaa mainospuuhiin sitten vaan... Ja sehän on kuin tervaa joisi, eikö sitä niin sanota? Paitsi että terva on hyödyllistä erilaisissa yhteyksissä, ja tuoksuu sitä paitsi hyvältä, joten tervaamaan!



Yllättäen tervaus olikin aika kivaa! Kuva kuvassa: Jarno Urmas, Logo: A. Toivonen.


Ompelijakoulutus päättyi, ja untuvikko-ompelijat lensivät maailmalle. Eivät jääneet laakereillaan loikomaan, vaan perustivat yrityksiä. Ja koulu, Suomen Yrittäjäopisto, innostui: "Tästähän saa jutun juurta!" 

Juttu kuin juttu menee paremmin kaupaksi kuvien kera, joten meistä untuvikoista pitäisi saada myös työhön liittyvä edustuskuva. Kukapas tähän hätään minusta kuvan nappaisi ompelupuuhissa, joten pakko keksiä toinen ratkaisu. Yöllä asiaa pyöriteltyäni (silloin parhaat ideat tulevat mieleen) tulin siihen tulokseen, että koska puolet duunistani on olla tanssija ja omien asujeni mannekiini, menköön tarjolle toisen nappaama esiintymiskuva omatekoisessa asussa. Logokin siihen piti saada sijoitettua, joten Lapsi ja leikki -yhdistelmällä kokeilin sijoittelua jos toistakin. Ja sitten löysin Photoshopin efektilelulaatikon. Yllättäen mainoksen teko olikin kivaa!




keskiviikko 24. marraskuuta 2021

 Sovittelua


Jotta vaate istuisi optimaalisesti, se joutuu käymään läpi sovituskoetoksen. Sovituskertoja tarvitaan yleensä useita, joten sovitellessa ehtii jutella yhtä ja toista. Hauskan juttutuokion lisäksi sovitustilanne saattaa muodostua myös hikiseksi sekä mallille että ompelijalle -  varsinkin, kun kyse on paksusta talvitakista.

Ensimmäinen lähikontakti uuteen vaatteeseen tulee koekappalevaiheessa, kun tarkistetaan tuliterän kaava-aihion sopivuus. Tässä vaiheessa malli saattaa kuvitella katsovansa peilistä neulatyynyä. Kannattaa myös muistaa, että tämän työvaiheen ulkonäkö ei välttämättä muistuta aiottua vaatekappaletta kuin etäisesti...

 

                                                               Neulatyynyvaihe.

Tämän jälkeen päästään suunnittelemaan varsinaista toivottua vaatekappaletta. Mallipiirrokset ja toivelistat tulee käytyä läpi. Viimeistään nyt kannattaa myös ottaa mukaan sopivaa kuvallista materiaalia inspiraation lähteeksi.

Kakkossovituksessa kokeillaankin jo sitten suunnitellun ja muokatun kaavan perusteella koottua luomusta, josta saattaa saada varsin tarkankin tuntuman toiveidensa vaatteeseen. Kun tämä aihio on sopivaksi havaittu, pääsee ompelija käsiksi "siihen oikeaan" materiaaliin. Ja kuten arvata saattaa, myös tästä rakentuvaa vaatetta pitää kokeilla, jotta varmistutaan kaiken olevan juuri oikeilla kohdilla.


                                            Ensimmäinen lähikontakti: ennen kaulusta ja taskuja.

Ja kun on kerran päästy sovitusvauhtiin, mennään samalla faartilla edelleen!

    
                                                 Mahdollisesti kalkkiviivoilla: kaulukset ja taskut paikallaan, vuori mukana                                                                      vaikkakin irrallaan, ja nappien paikkoja tutkaillaan.

Jos kaikki sujuu sutjakkaasti, seuraavalla tapaamiskerralla asiakas saattaa saada käsiinsä jo valmiin vaatteen. Jos tie ei ole aivan niin mutkaton, lähikontaktia vaateraakileeseen saattaa joutua ottamaan vielä pari ylimääräistä bonussovituskertaa ennen maalinauhaa.

Mittatilausvaatteen valmistus on siis asiakkaan ja ompelijan yhteisponnistusten tulos. Vaan hyvän asian eteen kannattakin nähdä vähän ylimääräistä vaivaa!






torstai 11. marraskuuta 2021

 Leikkausuutisia

Olin levittäytynyt kankaineni ja kaavoineni olohuoneen lattialle. Kaavojen asettelu oli vielä vähän kesken, kun ovikello soi. Oven takana pääsyä huusholliin vaati taloyhtiössä hiljattain tehdyn patteriremontin jäljiltä lämpötilatarkistuksia tekevä nuorehko mieshenkilö. Eipä siinä mitään, sekin homma oli tehtävä, joten mösjöö pääsi mittalaitteineen duuniin. Vaan avot! Sumeilematta ja silmää räpäyttämättä kyseinen herra talsi suoraan kankaiden ja kaavojen yli - putkinäkö taisi olla päällä, kun missään vaiheessa etenemisvauhti ei edes hidastunut hänen suunnistaessaan lämpöpatteria kohti. 

Minulta pääsi sanaton karjahdus - ja voin vakuuttaa, että komentoääneni on kuuluva. Tyypin kunniaksi on sanottava, että hän hyppäsi varsin liukkaasti sivuun, ja jopa pahoitteli tapahtunutta. Sanoin siihen ainoastaan, ettei se (lue: kangas kaavoineen) ole matto.

Kaikki hyvin lopulta, mutta entä jos herra olisi repinyt kaavani (uniikit ja suurella vaivalla piirretyt)? Sen tiedän, että minä olisin repinyt pelihousuni aika pieniksi suikaleiksi. Vaan tällä kertaa ainakin kävi tuuri. Loppupäätelmänä voin sanoa, että uskon kyseisen miehen eläneen taloudessa, jossa kukaan ei ompele yhtään mitään, koska kaavojen ja tilanteen tunnistus ei ihan onnistunut. Ensi kerralla luulisin onnistuvan ;)!


Kaavoja paperilla - tai kankaalla :).

keskiviikko 25. elokuuta 2021

 Kauniita unia


Höyhensaarille pääsee jos jonkinlaisella välineellä - ainakin perinteen mukaan: vaikkapa autolla voi surruutella, voi myös saada unihiekkaa silmiin. Mutta päästävä sinne on, jos mielii selviytyä täysijärkisenä arjen kiireissä.

Raqset Amarin uniikit, 100 % puuvillasta ommellut ja käsin värjätyt tyynyliinat ovat ihana seuralainen unimatkalle. Niissä säilyy kesän auringon lämpö, sillä kankaan kuviot syntyvät auringon valossa, lehdet ja kukat jättävät muistonsa kankaalle. Niiden seurassa sopii kelliä höyhenillä! Voit lahjoittaa myös läheisillesi ainutlaatuisia lepohetkiä kauniilla tyynynpäällisillä.

Jos haluat ihan erityisiä unia, voit ehdottaa väriyhdistelmää tai kuviota, jota ei vielä valikoimasta löydy. Toistaiseksi RA:n tyynyliinapuutarhassa kasvaa villiviinejä, mutta kukkapenkkeihin on tulossa myös saniaisia ja vaahteroita. 

Kauniita unia!


Lasihelmikoru

 Miten käyttää pienet lasihelmet, joita on kertynyt hyllyille pussikaupalla? No koruihin tietysti!   Takavuosina - vähintään 10 vuotta sit...